Yhtäkkiä se elämä johon olin jo tottunut ei ollutkaan mitään. Muutimme taloon jossa oli takuulla tilaa minullekin, kun yläkerran ikkunasta katsoi ulos näki kaiken mitä maailmassa tapahtui. Urheilukenttä.

Jallu oli muuttanut jo pois, johonkin maalaistaloon jossa sitä rakastettiin, vasta aikuisena olen tajunnut että joo. Ne talot joihin kissat ja koirat vietiin ei ollut edes olemassa. Mutta silti.

Olin viideskymmenes (50.) oppilas koulussa. Minä, maailman pienin tyttö. Sakari ja Ritva teki totaalisen vaikuksen. Jos kohta oli aiemmin Helmi ja Väinö niin nyt oli Ritva ja Sakari. Tässä kohtaa muistot alkaa jo liian kipeitä Mahdoinkohan selvitä enää koskaan,